Milectria Oy
Milectria Oy on osaamiseen ja korkealaatuiseen työhön panostava kasvava sähköjärjestelmien valmistaja. Milectrian tuotteisiin kuuluvat johdinsarjat, kaapelisarjat ja kojeistot. Yritys kehittää, suunnittelee ja valmistaa tuotteita asiakkaiden erilaisiin vaativiin käyttöolosuhteisiin.
Päivitimme Milectrian ilmeen kansainväliselle kasvavalle yritykselle sopivaksi. Uutta ilmettä on sovellettu jo niin nettisivuihin kuin esitteisiinkin.
Chemigate
Chemigate Oy on lokakuussa 2010 perustettu yritys, jolla on kolme tuotantolaitosta Suomessa. Chemigate sai alkunsa, kun BASFissa toiminut johto osti Suomen tärkkelysliiketoiminnan. Yrityksen arvioitu vuotuinen liikevaihto on n. 50 miljoonaa euroa.
Suunnittelimme Chemigatelle yritysilmeen, joka on suuren kasvavan yrityksen imagoon sopiva. Yritysilmeen mukaisesti suunniteltiin ja valmistettiin käyntikortit, lomakkeet sekä internetsivusto.
Paccor Finland Oy
Paccor Finland Oy valmistaa kovia muovipakkauksia elintarviketeollisuudelle kahdessa tehtaassa Hämeenlinnassa. Valikoimiin kuuluu laaja valikoima pakkausratkaisuja sekä meijeri- että lihateollisuudelle. Yrityksen kanssa samaan konserniin kuuluvat myös tehtaat Puolassa, Ranskassa ja Turkissa.
Paccorin Euroopan tehtaiden käyttöön suunniteltiin kutsukortti Interpackin messuosastolle, lehti-ilmoituspohjat, yritysesite ja brändiesite. Lisäksi Suomen nettisivuille mallinnettiin tuotevalikoima 3D-kuviksi.
HPK
Taas hassuttelee vastustajaa HPK!
HPK eli Hämeenlinnan pallokerho pelaa jääkiekkoa SM-liigassa. Kausi 2011–2012 on jo seuran 36. SM-liigassa.
HPK:lle on toteutettu kausikirja taittotöineen, otteluohjelma jokaiseen kauden otteluun, etuvihkonen kausikortin haltijoille, julisteita tulostuksineen, lehtimainoksia, parkkikortteja, pelaajakortteja digitaalisina ja painettaviksi…
Tietopalvelu
Hämeen Tietopalvelu Oy on vuonna 1983 perustettu toimisto- ja tietotekniikan asiantuntijaliike. Tietopalvelu tarjoa kokonaisvaltaisia ratkaisuja toimisto- ja tietotekniikan alueella.
Tietopalvelulle luotiin moderni yritysilme, jossa on samaan aikaan ryhdikkyyttä ja keveyttä. Ilmettä tukevat yrityslomakkeisto ja nettisivut.
Kodin Mittakaluste VMK
Kodin Mittakaluste VMK on Vantaalla toimiva keittiö-, kylpyhuone-, kodinhoitohuone- ja säilytyskalusteita myyvä yritys. Liikkeestä löytyy kalusteovet makuun kuin makuun ja omien haaveiden toteuttamisessa auttavat ammattitaitoiset myyjät sekä 3D-ohjelma, jonka avulla näkee miltä keittiö todellisuudessa näyttäisi.
Suunnittelimme Kodin Mittakalusteelle uudet nettisivut ja lehti-ilmoitukset saman ilmeen mukaisesti.
Juliska Kaluste Oy
Juliska Kaluste on 1985 perustettu kalusteovien valmistaja. Valikoimiin kuuluvat keittiö-, kodinhoito- ja kylpyhuonekalusteet sekä liukuovet. Asiantuntevapalvelu ja 3D-mallinnosohjelma auttavat asiakasta löytämään juuri itselleen sopivan kokonaisuuden laajasta valikoimasta.
Juliskalle olemme vuosien saatossa suunnitelleet muun muassa yritysilmeen, logon, nettisivut, lehti-ilmoituksia ja autoteippauksia.
Eyepro
Eyepro on optiseen alaan keskittynyt henkilöstöpalveluyritys, joka ratkaisee alan yritysten työvoimakysymyksiä henkilöstövuokrauksen, rekrytoinnin ja valmennuksen keinoin.
Eyeprolla vaihtuivat omistajat keväällä ja sen myötä koko ilme laitettiin uusiksi. Yritykselle suunniteltiin vakuuttava yritysilme, nettisivut, lomakkeet käyntikortteineen sekä lehti-ilmoitus.
Etelä-Hämeen Tilikeskus Oy
Etelä-Hämeen Tilikeskus Oy on auktorisoitu Suomen Taloushallintoliiton jäsentoimisto. Toimisto tarjoaa asiantuntevaa ja yksilöllistä palvelua kirjanpidossa, verosuunnittelussa, yhtiö- ja sopimusoikeudessa, palkanlaskennassa sekä kaikissa yrityksen taloushallintoon liittyvissä tehtävissä.
Etelä-Hämeen Tilikeskukselle suunniteltiin uusi nuorekas ja dynaaminen yritysilme. Ilmettä on käytetty ikkunateippauksiin yrityksen toimipaikoissa, kotisivuilla, käyntikorteissa ja muissa yritysgrafiikkaa sisältävissä julkaisuissa.